Antin Antaumusmatkoilla matkanjärjestäjän palveluihin kuuluu myös erittäin tarkka päiväkohtainen suunnitelma mitä reissulla tehdään. Tällä kertaa matkaohjelmaan oli kirjattu mm. löysät pois kolmen ensimmäisen päivän aikana Saigonissa. Matkasuunnitelmahan on vain ohjeellinen kuten työvuorosuunnitelma työpaikassamme, mutta tällä kertaa sitä on kyllä noudatettu aika lailla kirjaimellisesti. Osaa seurueestamme, minä mukaan lukien, vaivaa pienoinen syysflunssa, joka sekin osaltaan haittaa nukkumista, mutta hyvin ollaan me flunssaisetkin jaksettu temmeltää. Jopa Jarna on ollut hereillä jonain iltana yli puolen yön!!!! Ylpeydellä seuruettamme katsellessani olen iloinen matkasuunnitelman seuraavasta vaiheesta: 5 päivää Vung Taussa ihan vaan auringosta nauttien, lepäillen, rentoutuen, korttia pelaten, työkavereita kehuen, esimiehiä ihannoiden... Tämä ryhmä on nyt leponsa ansainnut.

Tiesikö kumpikaan lukijoistani, että Omronin verenpainemittarit tehdään Vietnamissa? Minä en tiennyt ennen kuin Pikku-Nikolai sen minulle kertoi. Niinpä minä, kaikkien paineiden hallitsija, aloin selvitellä mistä niitä saa ja mitä ne täällä maksavat. Ja kuinka ollakaan minulla on nyt Omronin uutusmalli, jota ei vielä Suomesta saakaan. Jenkeissä kyseinen vekotin maksaa 259 USD ja minä maksoin siitä täällä n. 90 EUR. Siinä on kaikki premium varustelut ja galvanoidut listat kyljessä. Oikea verenpainemittareiden kuningatar mittaa kaikki mahdolliset paineeni. Nyt on helppo ottaa paineita. Olen niin ylpeä löydöstäni.

Seuraavana syntinä käsittelen tällä kertaa ylensyöntiä. Ehkäpä tutuin synnin ilmenemismuoto minulle. Sitä tuli taas harrastettua toissa iltana Au Lac Do Brazil -ravintolassa https://aulacdobrazil.com/?lang=en . Tuo paikka on lihansyöjän paratiisi. Eat all you can -systeemi ei taida vaan olla minua varten. Syön itseni aivan sairaaksi ahneuksissani. Niin kävi nytkin. Tein ylensyönnin syntiä oikein oikein kunnolla, mutta niinpä taisi tehdä muutkin. Ainakin Mixu. En minä sille pärjää tässä syömisen synnin tekemisessä. Hänellä on lahja.

Samaa syntiä harrastimme jo ensimmäisenä iltana käydessämme korealaistyyppisessä ravintolassa. Siellä siis kaikki lihat, kanat, kalat, merenelävät yms. tuodaan pöytään raakoina ohuina siivuina tai annospaloina ja ne grillataan itse pöydillä olevilla grillieillä. Voi hitsi kun oli taas hyvää. Ja ähkyynhän sielläkin tuli itsensä vedettyä.

Matkoillani tykkään kokeilla vähän persoonallisempia ruokia. Eilen muu seurue lähti syömään uunimakkaraa, joten minä suuntasin matkani ihan muualle ja kävin vetäisemässä puolikkaan ankan vietnamilaisittain valmistettuna. Kukin tyylillään, mutta veikkaanpa, että ankkani oli elämyksenä jopa uunimakkaraa kovempi. https://www.youtube.com/watch?v=GhF-dQwwUKU

Saigonin merkittävimmät nähtävyydet olen jo aiemmin kiertänyt, joten en tällä kertaa niissä käynyt. Veljet Harry, Jarna ja Kauko kävivät puolen päivän reissulla Cu Chi:n tunneleilla. Se on sellainen must-kohde, jossa kannattaa käydä vaikka vähän väsyttäisikin. Ja veljiä taisi väsyttää. Itse en niin välitä ahtaista koloista enää tällä iällä, joten jäin suosiolla hotellin altaalla huilaamaan.

Myös sotamuseossa osa porukasta kävi. Se on toinen pakollinen käyntikohde täällä ollessa. Sinnekään en enää lähtenyt, vaikka aika valaiseva ja koskettava paikka onkin. Kuuntelin sen sijaan hotellilla rock'n rollia ja muun muassa tätä joka sopii tilanteeseen hyvin https://www.youtube.com/watch?v=jhdFe3evXpk .On muuten pikkaisen hieno biisi tuo. Olen ainakin ymmärtänyt sen kertovan aseveljeydestä. No, sehän siis eräällä tavalla koskettaa meitäkin. Sisäpiiriläisiä. Olemmehan veljiä keskenämme ja aseina meillä on sanan säilä. Kylläpä nyt alkoi taas ajatus laukkaamaan... olemme veljiä... sielun veljiä... luotuja kulkemaan  https://www.youtube.com/watch?v=LZzEeuL3cWM  

Sosiaalisessa mediassa, jossa en itse millään lailla viihdy, mutta osa veljistä viihtyy vähän liikaakin, on taas kuulunut kaikuja, että tämä on se matka, joka on pyhätunneilla kikkailtu. Erästä kunnioittamaani kolleegani lainaten: "Vittu, mitä paskaa!". Siis meinaako joku, että tällä porukalla on työpaikallamme annettu tehdä enemmän pyhätöitä kuin muilla, jotta he pääsevät tuhlaamaan suntiskorvaukset Vietnamiin? Faktaa pöytään, joka tällaista väittää. Löytyykö kikkeliä tulla sanomaan minulle face to face tämä asia ja näyttää todisteet näistä väitteistä? Minulta löytyy kohtalaisen tarkat faktat tästä asiasta. Selän takana on niin pirun helppo puhua paskaa, mutta toivoisin että paskankin jauhamisella olisi joku raja.

Meinasin ihan tuohtua. Lomalla. Ei, en kiihdy. Ja onhan minulla uusi Omron.