Jälleen tuli blogin kirjoittamisessa taukoa ja tätä kirjoitettaessa istun jo kotisohvalla. Syynä ei tällä kertaa ollut kiire tai tapahtumien puute vaan blogin pitäjän henkilökohtaiset ongelmat. Työelämässä on vihjailtu, ettei meidän konttorissamme pysy ihmisten salassapidettävät tiedot salassa. Työelämässä en muiden sairauksia levittele, mutta tätä omaa Vietnamissa kokemaani olotilaa voin vähän avata. Ei, ei. En kerro neekerisankkeristani, joka on jo kroonistunut, vaan tästä sisälläni olleesta tulivuori-taudista. Ja siitäkin vasta vähän myöhemmin. Yritän edetä jollain lailla kronoligisessa järjestyksessä, mikäli vain muistan mitä milloinkin tapahtui.

Jarnan riehakkaiden synttärijuhlien jälkeen vietimme vähemmän riehakkaat pikkujoulut Mui Ne:ssa. Jarna oli hankkinut meille oikein joulukuusen koristeineen ja valoineen hotellihuoneen parvekkeelle tunnetta luomaan. Kiva siinä oli illan pimetessä korttia pelata joulukuusen loisteessa reilun 30 asteen lämpötilassa ja ottaa vähän pohjia pikkujouluihin. Myös pukki oli käynyt ja tuonut meille jokaiselle pienet paketit. Tunnelma alkoi nousta. Pikkujouluruokailuun olimme valinneet Armenialaisen ravintolan. Ja siihen se tunnelma sitten lässähtikin. Tripadvisorissakin kehuttu ravintola oli täysi fiasko. Minä suurena armenialaisen keittiön fanina petyin ehkä pahiten, mutta tämä Ararat-ravintola ei kovin suuria pistemääriä meidän seurueeltamme saanut. Mikään ei toiminut. Tarjoilija osasi vain venäjää. Ruuat tulivat suurin piirtein järjestyksessä pääruoka....10 minuutin odotus....alkuruoka....10 minuutin odotus.... lisäkkeet pääruokaan. Ja kaikki ruuat olivat vähän sinnepäin. Kruununa oli sitten laskutus. Olimme tilanneet laskut "separately" ja saaneet tähän myöntävän vastauksen. Kun lasku lopulta tuli, oli kaikki yhdellä venäjänkielisellä laskulla. Oli lähellä, ettei käämi lopullisesti kärynnyt siinä vaiheessa. Seurueemme ei jättänyt tälle ravintolalle kovin mittavia tippejä.  Meillä ei tunnu olevan oikein tuuria näissä pikkujouluruokailuissa kaukomailla. Pikkujoulut Bintanissa blogissani on tarinaa samantapaisesti onnistuneesta pikkujouluruokailusta.

Mui Ne:ssa olomme kahta ensimmäistä päivää häiritsi sade. Katselimme netin sääennusteista, että olimme trooppisen myrskyn reuna-alueella. Myöhemmin selvisi, että pohjoisempana reilun 200 kilometrin päässä myrskyn silmässä oli tapahtunutkin sitten vähän pahempaa. Taloja oli sortunut, kadut veden vallassa niin, että vain autojen katot näkyivät. Kuolonuhrien määrästä ei ollut tietoa, mutta ihmisiä oli varmuudella kuollut tässä myrskyssä. Tällaisia vastaavia myrskyjä osuu tälle seudulle keskimäärin n. 8 kappaletta vuodessa. Eli ne ovat sen verran tavanomaisia, ettei esim. suomalaisissa tiedotusvälineissä ollut tästäkään myräkästä mitään mainintoja. 

Mui Ne:ssa saa myös hyvää ruokaa. Yksi reissun parhaista ravintolaelämyksistä oli kun kävimme Mixun, Matsin ja Jarnan kanssa Matador-nimisessä ravintolassa vetäisemässä kunnon bbq-mätöt. Minun teki mieli ankkaa. Siis syödä. Kimmokkeen tähän sain kun kävelimme Mixun kanssa Mui Nen rantakadulla aiemmin päivällä ja takaa alkoi kuulua outoa ääntä mopon pärinän lisäksi. Sieltä tuli mopokuljetus, jossa oli kyydissä n. 40 elävää ankkaa. Veikeän kuuloista kun mopoilevat ankat huutavat kilpaa päristellessään mopolla. No niin... ankkaa alkoi tehdä mieli ja sitä sain. Grillattu kokonainen ankka maistuikin taivaalliselta edellisiltaisen epäonnistuneen pikkujouluruokailun jälkeen. Mixu otti myös ankkaa, Jari possua ja Mats beeffiä. Kaikki taisivat olla tyytyväisiä ja minun ankanhimoni tuli tyydytetyksi. Olihan se tosin kallista paikalliseen hintatasoon nähden; kokonainen grillattu ankka lisäkkeineen lähes 13 euroa.  

Mui Ne:ssa olen nyt ollut kahtena kertana ja kolmatta ei enää tule. Mui Ne on turistialuetta ja on liikaa keskittynyt venäläisiin, joita siellä todellakin riittää. Ravintoloissa ja kauppoissa ei osata englantia, mutta venäjää kylläkin. Samoin alueen siisteys on paikallisenkin mittapuun mukaan huono. Meren rantaa riittää, mutta ranta on saastaisessa kunnossa. Antaumusmatkat ei enää tee matkoja Mui Neen.

Keskiviikkoaamuna meille oli varattu kuljetus takaisin Saigoniin. Jo käydessäni Harryn kanssa hotellin aamiaisella huomasin, ettei kaikki nyt ole kohdallaan. Minulla on aamuisin yleensä hevosen ruokahalu, mutta tällä kertaa mikään ei maistunut. Pari lasillista tuoremehua sain jollain lailla sisääni kaadettua. Vajaan viiden tunnin automatkan alettua alkoi tulivuori sisälläni osoittaa elonmerkkejä. Pieni polte ylävatsassa kasvoi automatkan aikana aika kovaksi tuskaksi. Tuntui todellakin kuin joku olisi kosanilla polttanut vatsaani. Vesihörppy lievitti tuskaa noin minuutiksi. Matkalla pysähdyimme paikalliselle ABC:lle täydentämään seurueemme ehtyneitä nestevarantoja. Etsiskellessäni jogurttia, jonka arvelin helpottavan poltetta sisälläni, näin episodin joka sai hymyn minunkin muuten niin tuskaisille kasvoille. Veljet Kauko, Mats ja Jarna olivat olivat ostamassa olutta. Myyjän kertoessa oluttölkin hinnan olevan 30 000 dongia (n. 1,1 eur), alkoivat ystävämme mylviä kuin mullilauma. Mielenosoituksellisesti Mats ja Jarna jättivät oluensa siitä pisteestä ostamatta. Kaukolla jano ohitti nuukuuden. Itse maksoin kahdesta juotavasta jogurttipullosta pyydetyt vajaat kaksi euroa enkä mylvähdellyt yhtään. Onneksi Mats ja Jarnakin löysivät jostain toisaalta edullisempaa olutta matkan tarpeisiin.

Juotuani jogurtit polte sisälläni helpotti sen verran, että sain nukuttua automatkan lopun. Päästyämme Saigoniin tunsin oloni todella sairaaksi. Hotellilla mittasin kuumeen olevan 38,1. Voitte vain kuvitella miten kovin minua harmitti. Tulivuori poltti sisälläni, veljillä menojalka vipatti ja minusta ei ollut muuhun kuin makaamaan pimeässä hotellihuoneessa tuskissani. Seuraavana yönä tulivuori sisälläni alkoi purkautua kaikin mahdollisin ulostuloreitein. Kuume nousi lähentelemään 39 astetta. Tunsin oloni todella sairaaksi. Aamulla yritin vielä kaikin keinoin olla pelissä mukana ja lähdin Harryn kanssa aamupalalle. On se muuten jännä kun nakin pätkä, tomaatti, juustoviipale, omenamehu ja kahvihörppy maistuvat kaikki ihan samalle. Aamiaisyrityksen jälkeen joutui minunkaltaiseni suomalaismieskin nöyrtymään ja soitin hotellin respaan että saisinko lääkärin paikalle. 10 minuutin kuluttua seisoi nuorehko naislääkäri huoneessani. Lieviä kieliongelmia meillä oli, mutta kyllä hän minulle oikeita lääkkeitä taisi osata antaa, koska olen nyt tässä kotisohvalla tätä kirjoittamassa. Olin nimittäin torstaina jossain vaiheessa aivan varma, että vaikka henkiin jäisinkin, niin varmasti en ole perjantaina lentokunnossa. Lääkäri pyysi olemaan perjantaiaamuna vielä häneen yhteydessä, mikäli olotilani ei ole kohentunut. Mutta kohentuihan se. Ensimmäisten lääkkeiden ottamisen jälkeen nukuin pimeässä huoneessani muutaman tunnin ja heräsin sänky hiestä märkänä. Kuume oli lähtenyt samoin kuin pahin polte ylävatsassa. Lääkärille ja Sherwood Residence -hotellin toiminnalle annan arvosanan 10+ heidän toiminnoistaan. Respasta soitettiin minulle kaikkiaan kolme kertaa lääkärin käynnin jälkeen ja kyseltiin kuinka voin tai tarvitsenko jotain apua. Samoin oli kuulemma veljiltä kyselty vointiani heidän liikkuessaan respan ohi. Ja tämä kaikki; lääkärin käynti ja lääkkeet sisältyivät hotellin hintaan eikä niistä veloitettu mitään. 

Olin siis käytännössä lähes koko ajan hotellihuoneistossamme keskiviikosta perjantai-iltapäivään. Veljet pääsivät nauttimaan Sherwood Residencen uudistetusta sauna- ja allasosastosta, kävivät perinteisellä pettymyksiä tuottaneella päivällisellä Hard Rock Cafessa, hankkivat lisää tuliaisia jne. Samat herrat, joilta mylvinnän kera jai 30 000 dongin oluet ostamatta kävivät 52 kerroksisen tornitalon huipulla siemaisemassa 170 000 dongin oluet. Kaikki on niin suhteellista. Yksi chilikastikkeen ystävä Hanhijärveltä täydensi kastikevarastojaan noin jerrykannullisen verran. Tästä meinasi sitten tulla lentokentällä ongelma. Herra Mixua alettiin kuulutella lähtöportille jo tuntia ennen boardingia. Ja miestä ei löydy mistään. Minä en hirveästi etsintöihin osallistunut. Tai Mixua ei ollut ainakaan niissä vessoisa missä minä olin. Lopulta mies löytyi ja saatiin portille selvittämään asioitaan. Hänet vietiin jonnekin ja pyydettiin avamaan matkalaukku. Virkailijat halusivat nähdä Mixun laukun sisällön. Miksiköhän? No kai jokaista läpivalaisijaa alkaa kiinnostaa sellainen pullomäärä chilikastiketta. Ja lisänä vielä useampi kilo sitä "vihreätä limaa", aloe veraa.

Pelkäämääni lennot Dohaan ja Helsinkiin sujuivat yllättävän hyvin. Muutaman kerran tulivuoreni vielä osoitti elonmerkkejä ja vatsaani kramppasi kunnolla, mutta periaatteistani ei minun tarvinnut luopua. Eli mannerten välisillä lennoilla ei miehen tarvitse lentokoneen vessaan ahtautua. Planeettojen välisillä voi olla sitten eri juttu. Oltuani kolme päivää käytännössä syömättä mitään aloin jo elätellä toiveita, että kadonnut ruokahaluni voi saattaa minut tällä vauhdilla jo lähes normaalipainoiseksi noin viidessä vuodessa. Pettymys oli valtaisa kun huomasin Helsinki-Vantaalla ruokahaluni palanneen. 

Katolisen kirkon kuolemansyntilistalta on käsittelemättä enää ahneus. Se on synti, sen minäkin myönnän. Yleensä on niin, että ne joilla on maallista mammonaa, valtaa tms. hamuavat niitä koko ajan lisää ja lisää. Usein myös keinoja kaihtamatta. Hyvin pienessä mittakaavassa se näkyi myös muutaman kerran matkamme aikana. Meille länsimaalaisille Suomalaisen hyvinvointivaltion asukkaille joku 2 euroa ei pitäisi olla juuri mitään. Sitä vastoin vietnamillaiselle hotellisiivojaalle tai tarjoilijalle sillä saattaa olla hyvinkin iso merkitys perheen päivittäisen riisiannoksen suuruuteen. Itse olen aina reissuillani pyrkinyt antamaan tippiä hyvästä palvelusta sen 5-10%. Olin huomaavinani, ettei toimintaani aina katsottu seurueemme sisällä hyvällä eikä ainakaan kaikkien muiden osalta noudatettu. Toivottavasti se on veljien osalta nuukuutta tai ahneutta. En usko sen olevan mitään rodullista ylemmyyden tunnetta. Osa veljistäni oli nähnyt sen hotellisiivoajien riemun kun Mui Ne:ssa jätin firman rahoista 500 000 dongia (n. 19 eur) huoneistomme pöydälle kiitokseksi 8 hengen viiden yön majoituksen sotkujen siivoamisesta. Vajaa 50 centtiä per yö per ukko. Ei voi olla liikaa meille, mutta iso raha heille.

Ahneudesta ja kaljanjuonnista ei voida puhua tietenkään samassa lauseessa. Niinpä puhutaankin janosta. Seurueemme tuki paikallista panimoteollisuutta reissumme aikana arvioni mukaan n. 1500 tölkin edestä. Virhemarginaali +/- 10%. Se on aikamoinen kasa alumiinitölkkejä. Minun osuuteni tuosta oli noin 10 tölkkiä. Minä tyydytin janoani silloin tällöin viskillä tai konjakilla, vodkasnapseilla ja muutaman siiderinkin taisin juoda. Lisäksi seurueemme janoa tyydytettiin mm. GT:llä ja Bacardilla. Riian Balsamiakin näin jossain vaiheessa hörpittävän. Uskoakseni kukaan ei jäänyt janoiseksi Vietnamissa. Tai no yhdellä oli vielä jano junamatkalla Tikkurilasta Lappeenrantaan, mutta hänellä painoivatkin hirvipeijaiset päälle ja hirvisoppa on aina niin suolaista, että janottaa jo etukäteen. Miltähän hirvikeitto maistuisi chilisoosin kanssa?

Viisitoista yötä Vietnamissa tuli taas vietettyä ja annetaan ison L:n Legendan kertoa miltä nyt tuntuu. https://www.youtube.com/watch?v=hz47lsS528s  Juicen sanoitus on ihan yhtä hieno, monivivahteinen ja kryptinen kuin oma fiilikseni reissun loputtua. Tunneskaalani sisältää mm. seuraavia aineksia: onnellisuus kotiin pääsystä rakkaiden luo, helpottuneisuus siitä että tervehdyin lentokuntoon ja kaikki sujui reissussa kokonaisuudessaan melko hyvin, fyysinen väsymys sairastamisesta ja pitkästä lentomatkustamisesta, henkinen virkeys hyvän loman johdosta, harmitus siitä että piti nyt jo lähteä pois Vietnamista jne. Todella vaikea kuvailla miltä nyt tuntuu. Kotiin palattuani eilen puolilta päivin oli rakas puolisoni juuri lähtenyt iltavuoroon tienaamaan rahaa seuraavaa matkaani varten (eilen lauantaina iltavuoro ja tänään sunnuntaina aamu- sekä yövuoro, taitaa hänkin kuulua sisäpiiriin VR:lla), mutta 2/3 lapsistani olivat minua kotona vastassa ja jaksoivat kuunnella väritettyjä tarinoitani matkasta. Rakkaani oli tehnyt minulle hyvää ruokaa valmiiksi ennen töihin lähtöään ja selvästi näki, että minua oli ikävöity. Tunsin olevani onnekas kun minulla on tällainen perhe ja koti.  Reissuhan on silloin onnistunut kun on kiva lähteä reissuun sekä kiva tulla kotiin. Nyt taas oli onnistunut reissu.   

Näissä kirjoituksissani olen käsitellyt syntejä. Mitä synti on? Se riippuu aivan siitä mihin uskontoon, kulttuuriin tms. kukin kuuluu. Reissullamme teimme syntiä koko ajan, suorastaan mässäilimme synnissä jos lähdetään tulkitsenaan tekojamme eri uskontojen mukaan. Esimerkiksi söimme sikaa, mikä on aivan hirveä asia muslimeille ja juutalaisille. Söimme nautaa, joka on taas kiellettyä hinduilta.

Minun filosofiani mukaan teen syntiä silloin kun teen jotain pahaa jollekin toiselle. Jos syön naudan sisäfileen niin en omasta mielestäni tee pahaa kenellekään. Tai no sille naudalle, mutta se olisi teurastettu joka tapauksessa. Tällä tavoin olen oudossa mielessäni asioita pähkäillyt. Pyrin siihen, etten tuota itselleni ja muille ihmisille kärsimystä tai pahaa mieltä, mutta pyrin myös olemaan rehellinen itselleni. Joskus jopa onnistun tässä tavoitteessani. Uskon, ettei meidän takiamme aiheutunut Vietnamissa kärsimystä tai pahaa mieltä kenellekään vaan jopa päinvastoin. Ei edes Mui Nen muna-ahne Tatjana huomannut vihanpuuskaamme ja tylyjä katseitamme. Ja Mui Nen "tukun" omistajat ovat meille alkupettymyksen jälkeen kiitollisia opittuaan meidän kauttamme taas lisää markkinataloutta ja siihen väistämättä kuuluvia suhdannevaihteluja.

Olen varma, etten saa edes kaikilta sisäpiiriläisiltä varauksetonta kannatusta ajatuksilleni. Varmasti puheitani, tekojani ja kirjoituksiani koetaan paheksuttavina, mutta siitä en oikeastaan välitä paskan vertaa. Minä nyt vaan satun olemaan tällainen jonkun verran elämää nähnyt outo oman tien kulkija, joka sanoo, tekee ja kirjoittaa mitä mieli tekee ketään kumartelematta, mutta pyrkimättä tarkoituksellisesti ketään loukkaamaan. Jos joku loukkaantuu tai paheksuu niin sille en voi sitten mitään. https://www.youtube.com/watch?v=9SKFwtgUJHs  Se joka on synnitön saa vapaasti tulla potkaisemaan minua sinne missä neekerisankkeri pahiten vaivaa.

Loppuun vielä pieniä havaintoja seurueemme jäsenistä:

Pikku-Nikolai: Erikoinen maailman mies. Ulkoinen habitus reissuilla lähenee jo pelottavaa. Positiivisessa mielessä boheemi boheemienkin joukossa. Meissä on Nikolain kanssa yllättävän paljon samaa. Siis luonteessa ja ajattelussa.

Veljeni Kauko: Entisaikojen räväkkyys muuttunut harkitsevaiseksi pohdinnaksi. Tilannetaju ensiluokkainen, joka tuottaa loistavia kommentteja erilaisiin tilanteisiin.

Målvakt-Mats: Matsilla flunssa verotti äänenkäyttöä, vaikka desibelejä nostavaa voimajuomaa käyttikin miehen lailla. Olen huolissani ystävästäni. Kaveri vaikuttaa väsyneeltä. No, onneksi on viikon päästä loma. Lepää Mats! Palauta hymy ja nauru!

Harry: Voi miten kiva nähdä tuoreesti rakastunut ja onnellinen mies. Ennen oli Irish Coffee, karaoke, tennis ja Saipa. Nyt on Rakas... pitkä väli... ja vasta sitten Irish Coffee, karaoke, tennis ja Saipa. Ennustus: Harrylla tapahtuu elämässä tulevaisuudessa positiivisia muutoksia... ainakin hän hankkii Smart-tv:n. ;)

Mixu: Miun poika. Kävi taas iskän kanssa reissussa. Aiwan loistawa seuramies. Sai toivottavasti nukuttua vähän univelkoja pois, että jaksaa painaa taas kaikki viikonloppuyöt töissä.

Jarna: Kauan odotettu lisä kaukomatkoillemme. Edellisestä yhteisestä Intian reissusta aikaa jo pitkälti toistakymmentä vuotta. Loistava kaveri niin reissulla kuin muutenkin. Vähän taisi ikävä kotijoukkoja jo painaa jossain vaiheesa. Jarna osaa nauttia lämmöstä ja auringosta kuten minäkin. Kiitos Sari omasta ja Jarnan puolesta.

Ribo: Eihän tämä muutu miksikään. Sama outo kulkija vuodesta toiseen. Ei harmittomampaa reissukaveria olekaan. Ja jos reissuilla haluan hevosista puhua niin onneksi on Ribo joka edes jotain niistä ymmärtää. Nämä muut puhuvat vain eurojaskoista ja lotoista.

En voi muuta kuin kiittää jälleen kerran näitä herroja hienosta ja muistorikkaasta reissusta. Samoin kiitokset myös teille molemmille blogini lukijoista, joista toinen taisi kyllä lopettaa lukemisen kun aloin himoistani kertomaan.

 https://www.youtube.com/watch?v=YrLk4vdY28Q

Nyt kun olemme pidelleet sadetta pari päivää täällä Mui Ne:ssa alkaa pikku hiljaa mieliala laskea. Silti asteikolla nollasta sataan mielialat keikkuvat 90 paremmalla puolen. Olemme pelailleet Unoa huoneistomme parvekkeella ja yleistä mielialaa nostaakseni olen antanut myös muiden voittaa. Jopa karhuvuorelaisten. 

Huoneistostamme löytyi myös harvinaisuus jollaista en ennen ole tavannut matkoillani; take away safety box. Kätevä kenkälaatikon kokoinen lukittava laatikko, joka ei ollut missään kiinni.  Helpottaa kummasti varkaan tehtävää napata kaikki arvokas mukaan huoneesta kun ne löytyvät kätevästi yhdestä paikasta kivassa kannettavassa laatikossa. Emme laittaneet tähän laatikkoon mitään arvokasta. Luulenkin, että seurueellemme tärkeimmät asiat löytyvät jääkaapista. Jääkaappeja onkin huoneistossamme kaksin kappalein. Vielä niistä ei ole löytynyt tilaa minun vesi- tai virvoitusjuomapulloilleni. Sadan metrin päässä hotelliltamme on "tukku", josta pääsääntöisesti noin 18 kertaa päivässä haetaan täydennystä jääkaappeihimme. Tukku elää historiansa parasta aikaa. Omistajat suunnittelevat jo laajennusta. Pelkäänpä pahoin myynnin romahtavan keskiviikon jälkeen. 

Käsittelen nyt syntiä nimeltä himo. Ihmisillähän voi olla esimerkiksi pelihimo tai ruuanhimo kuten minulla. Joillakin esiintyy havaintojeni mukaan myös suunnatonta kaljanhimoa. Ymmärtääkseni tässä syntiluettelossa katolinen kirkko tarkoittaa ns. haureuden ja/tai sukupuoliyhteyden himoa. Omalta kohdaltani taitaa ne ajat olla ohi ellei sitten jostain syystä viidenkympin villitys tule minulle hiukkasen myöhässä. Minä alan olla jo siinä iässä, että vanha vitsi kahden iäkkäämmän herran keskustelusta tuntuu jo aika omakohtaiselta. "Montakos kertaa sinä vielä jaksat?" "No kaksi kertaa" "Kumpikos kerta se tuntuu paremmalta?" "No keväällä". https://www.youtube.com/watch?v=CJwZ_HJrh9A&t=43s

Uskokaa tai älkää niin nuorempana sitä minullakin vielä hormonit hyrräsi. Armeija-aikana kun oli pidempään "kineksessä" niin alkoi tikapuutkin näyttää himottavilta. Silloin tiesi, että on lähdettävä lomille tai puntikselle.

Himoahan voi tuntea erilaisiin asioihin. Tarkoitan edelleen siis seksuaalisia himoja. Suurin osa meistä tuntee suht koht normaaleihin asioihin vetoa https://www.youtube.com/watch?v=pigTK3jEl54  https://www.youtube.com/watch?v=NFp58rUPA2E&t=40s mutta on niitä hyvinkin sairaita himon kohteita. Himoa erilaisiin "terveisiin" juttuihin en osaa kyllä syntinä pitää https://www.youtube.com/watch?v=HTGBbkhaRTE  . Joku saattaa luulla, että minun fetissini on "hoono soomi"-puhuvat naiset. Olinhan 13 vuotta yhdessä inkeriläis-virolaisen naisen kanssa ja nykyinen puolisoni https://www.youtube.com/watch?v=dLFKEdHKeaw, jonka kanssa olen ollut 14 vuotta on armenialainen. Ei. Ei se kielestä ole kiinni. Siis puhutusta kielestä. https://www.youtube.com/watch?v=KVF9a2uFGmY  On vain sattunut niin, että elämäni naiset ovat olleet ulkomaalaistaustaisia, mutta valmiiksi Suomeen muuttaneita heidät tavatessani. En siis ole tuonut näitä mamuja Suomeen viemään meidän miehemme ja työpaikkamme. Olen ollut kyllä kaksi kertaa kihloissa suomalaisenkin naisen kanssa. Saman kanssa kaksi kertaa. Vekkulia. 

Työni puitteissa joudun ajoittain toimimaan pappina, psykiatrina, lääkärinä, velkaneuvojana, parisuhdeterapeuttina sekä myös sexologina. Nyt kun tässä oikein avoimeksi ruvetaan niin kerrotaan vielä sekin sexologin roolissa, että rakastelussa ei mielestäni ole niinkään tärkeää oma tyydyttyminen https://www.youtube.com/watch?v=bzFAKwqJtKk vaan saada kumppani huutamaan "hii". https://www.youtube.com/watch?v=HoeCA7gJs4E  Terveellä ylpeydellä uskallan sanoa, että jokunen "hii" on tässä vuosien saatossa tullut kuultua. https://www.youtube.com/watch?v=hopb5Ag6Omg  https://www.youtube.com/watch?v=Lo2qQmj0_h4   

 

Blogin kirjoittelemisessa on nyt ollut pientä taukoa. Tai ei siis kirjoittamisessa vaan julkaisemisessa. Ongelmia on aiheuttanut internetin toimivuus AGurun vanhassa ipadissa. Verkkoasetuksia tyhjennetty useammin kun nämä marraskuussa Vietnamiin lentävät muuttolinnut, kaljasiepot, tyhjentävät rakkojaan. Pieniä perkeleitä päässyt blogin kirjoittajan suusta kun kirjoitetut tekstit eivät ole tallentunetkaan koneelle. Paska mikä paska tämä omppuvekotin. Näihin ei pitäisi koskea pitkällä tikullakaan kuten ei myöskään ruotsalaisvalmisteisiin autoihin. Tietotekniikka pitää olla kiinalaista ja autot japanilaisia. Käyttäjässähän ei voi olla vikaa. Vai voiko?

Toisena syynä blogittomuuteen on se, ettei ole oikein ollut aiheita mistä kirjoittaa. Veljeni ja minä emme ole kohdanneet mitään odottamattomia kommelluksia. Flunssa verotti vähän jokaisen menohaluja Vung Taussa ja keskityimme lähinnä altaalla chillailuun, kortinpeluuseen ja Irish coffee -paikan etsimiseen joka ikinen ilta. Hyvin meni viisi siis päivää Vung Taussa.

Eilen teimme siis noin 4 tunnin matkan Vung Tausta Phan Thietiin, tarkemmin Mui Ne:en. Veljeni olivat luonnollisesti varanneet janojuomaa matkaa varten. Ja niin sinä vain tuppaa käymään, että kun litran juo niin kaksi saa kusta. Ensimmäisellä pissitaukopaikalla oli meno kuin intialaisessa kalahuutokaupassa kun ehtyneitä juomavarantoja yritettiin täydentää. Kuusi janoista miestä ympäröivät setelitukot käsissään pienet myyjäparat, jotka yrittivät epätoivoisesti etsiä riittävän kylmiä juomia näille janoisille. Ja huuto oli melkoinen. En jaksa olla hämmästelemättä tuon kaljan tärkeyttä ryhmämme jäsenille. Luonnollisesti Nikolaita ei pissittänyt silloin kun muita vaan vasta 20 minuuttia myöhemmin, jolloin pidettiin uusi pissitauko.

Ja tuo Nikolain pissipaikka taisi ollakin paratiisi ainakin jollekin ryhmämme jäsenestä. Kaljan hinta 9000 Dongia. Alle 40 centtiä. Elämys, josta piti ottaa ihan valokuvia. Siis valokuvia Saigon beer -tölkistä koska se oli niin halpa. On sitä sitten aikanaan palvelukodin kiikkutuolissa kiva katsella ja kyynelsilmin muistella. Että tällaisia veijareita. Sen sijaan kun minä kävin Vung Taussa omatoimisesti tutustumassa buddhalaisiin temppeleihin ja kerroin niissä kokemistani elämyksistä munkeille almuina annettuine keitettyine ankkoineen, sain ryhmältä erittäin kummeksuvia katseita myötähäpeän tunteilla höystettynä ja luonnollisesti paskaisen naurun kera. Olisi kai pitänyt käyttää sekin aika vaikkapa kaljatölkkien videoimiseen tai jopa haastattelemiseen. Olen outo ja ajattelen asioista vähän eri lailla, mutta kannan ylpeänä outouteni.

Tällä tavoin kun on pitkään samalla porukalla tiiviisti yhdessä sitä alkaa huomaamaan kavereissa uusia piirteitä. Esim. Jarnalla on joskus pieniä uhmaiän oireita, jotka menevät kyllä ohi silmänräpäyksessä. Veljeni Kauko tarvitsee ja ottaa omaa aikaa tekemällä pitkiä kävelylenkkejä. Mixultakin löytyi uusi piirre; Mui Nen hotellissamme erään tarjoilijan toiminta ei tyydyttänyt tähän kovaan vaatimustasoon tottunutta miestä. Kaikki mitä tuo suloinen tarjoilijatar teki, oli Mixun mielestä väärin. Voi tyttö parkaa. Ja minun mielestäni hän teki kaiken oikein. Tietyt asiat sentään pysyvät muuttumattomina; Pikku-Nikolai on aina  eri mieltä ja haluaa tehdä asiat eri järjestyksessä kuin muut. Nikolai on tyypillisesti aina oppositiossa oli asia mikä tahansa. Harrylle on taas tullut uutena piirteenä rakkausjutut, jotka ohittavat hänen elämässään jopa Irish coffeen ja karaoken. Hienoa Harry-boy.

Vietimme sitten Mui Ne:ssa Jarnan 50-vuotissynttäreitä vähän myöhässä, koska syntymäpäivä oli 1.6., mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.https://www.youtube.com/watch?v=ncJAAPbrL20&t=0s&list=PLdyrmBe-ZK1BnSbipUDMf_pz14dPTMUZ0&index=28

Pidin, jopa puheen ystävälleni Jarnalle. Suomen kielen taitomme kun alkaa jo pikku hiljaa unohtua niin vetäisin puheen rallienglannilla, jotta paikalla olleet aussit ja jenkitkin ymmärsivät millaisen merkkihenkilön syntymäpäiviä tässä juhlitaan. Tässä lyhyt referointi puheestani:

Ladies, gentlemen, playboys and uncle men!  https://www.youtube.com/watch?v=cugiNkCfh6o

I have the honor to give a speech to Jarna! Because Jarna has become to age of real men in last summer.

Jarna was born in Highland in 1968. His childhood was rough. No toys, no electricity, no friends. He only had a javelin. He threw his javel in summers and winters. He was already then big and tall, but he had no shoulders. He was a member of Pretenders of Highland, Ylämaan pyrkijät.

There was a school too in Highland, but Jarna didn’t care about it. He just was interested in javelin. In teenage Jarna finally believed that he was not an athlete. He became interested in motorbikes and girls at least. And went to Hamina to study marketing. At first Hamina was little too big city for Jarna, but quickly he learned it was just a big circle. Boy of the Highland was in the big world and enjoyed.

He graduated from trade school in Hamina and was ready to succeed in the world. He got a workplace in Finnish Customs and started to earn big money. Jarna has been many times making peace all over the world. He is good at it, but why in the hell he has bought Volvos or Mercedes in those trips? I can’t understand it. He has gotten possibility to buy Japanese cars too.

Jarna has a great family. Wife Sari and cute twins; Julia and Jere. Jarna must be proud of them. Actually I taught Jarna how to get twins when we were in India in 2007. Soon after that trip Sari got pregnant. I was so happy for them.

I have been friend of Jarna almost 30 years. He is magnificent friend. He has got nerves of cow. We have made several trips together, but I hope we’ll make many trips together in the future.

Cheers!  For Jarna!

Puheeni jälkeen homma lähti ihan lapasesta. Väki ryntäsi pyytämään nimmareita tuolta entisaikojen keihäänheittosuuruudelta ja peacemakerilta. Ehkäpä artikuloinnissani oli sattunut joku virhe.

Lahjaksi annoimme Jarnalle hienon mukin kauniilla kuvilla varustettuna. Meidän kuvillamme. Lisäksi olin tilannut hirmu kivan Mersu-paidan tuolle vannoutuneelle laatuautojen ystävälle. https://www.youtube.com/watch?v=Jc7OhcyNi0M&t=33s

Jarnan pääsemistä miehen ikään juhlittiin sitten pikkutunneille asti asiaan kuuluvin menoin.   https://www.youtube.com/watch?v=Qu_ozjAu_vM

Seitsemästä kuolemansynnistä otan tänään käsittelyyn Viha-nimisen synnin. Tuota syntiä olemme kaikki tehneet. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Omalta kohdaltani olen yrittänyt opetella olemaan tuhlaamatta energiaa vihaan. Mennään posin kautta kuten veljeni Mats sanoo. Ihmisistä olen kai ensimmäisenä vihannut lukion aikaista ruotsinmaikkaani. Vieläkin aika ajoin kaikuu korvissani hänen niin tutuksi tullut huutonsa: " Anders! Vakna upp!". Sitä naista minä vihasin. Haaveilin, jopa täräyttäväni Toyota Corollallani hänen perässään vetämän laukkukärryn yli suojatiellä. Mutta sitten... Teini-iän hormoonihöyryissä näin eroottisen unen tuosta syöjättärestä ja suhtautumiseni häneen muuttui. Kokonaisarvosanana antaisinkin tuolle uhkealle naiselle, joka opetti minulle ruotsin lisäksi paljon muutakin: Magna Cum Laude Approbatur.

Viha ja rakkaus ovat tunnetiloina ja muutenkin hyvin lähellä toisiaan. Muutaman kariutuneen pitkän parisuhteen kokeneena minun on myönnettävä, että rakkaus voi muuttua vihaksi hyvinkin nopeasti. Myöhemmin pahimpien tunnemyrskyjen laannuttua on taas viha väistynyt ja positiiviset muistot sekä tunteet palanneet. Ja olen taas oppinut paljon uutta elämästä.

Jo lapsena minut kasvatettiin olemaan vhaamatta jotain tiettyä kansaa, rotua tai uskontoa. En tunne ryssävihaa, ählyvihaa tms. Tietysti eri kansakunnilla on erilaisia ominaispiirteitä, jotka ärsyttävät. Kuten esim. venäläisten ylimielinen käytös täällä Mui Ne:ssa. Niin vain vei Tatjana Harryn tilaaman munakkaan tänä aamuna hotellin aamupalalla. Kyllä pisti vihaksi. Tuo ei kuitenkaan oikeuta meitä vihaamaan kaikkia venäläisiä vaan ainoastaan tuota munan perään ollutta Tatjanaa. Eikä ne kaikki muslimit kävele pommivyö päällään. Suurin osa heistäkin on ihan tavallisia ihmisiä.

Make love, not war.  https://m.youtube.com/watch?v=dsxtImDVMig

Myös ylpeys lasketaan yhdeksi kuoleman synneistä. Itse en sitä oikein syntinä osaa pitää. Mielestäni jokaisen pitää tuntea tervettä ylpeyttä omasta itsestään, tekemisistään, ominaisuuksistaan, kansalaisuudestaan jne. Esimerkiksi nämä vietnamilaiset ovat pirskatin ylpeitä omasta maastaan. Kansallistunto on ehkä hieman yllättäen erittäin korkealla Vietnamin sodan tapahtumien jälkeen. Olihan kyseessä kuitenkin sisällissota, jonka olisi pitänyt jakaa kansaa, mutta tässä tapauksessa näin ei havaintojeni mukaan ole käynyt. Meitä hiukan huvittaa kun täällä vielä hehkutetaan ja ollaan ylpeitä Vietnamin jalkapallomaajoukkueesta, koska se ei elokuussa hävinnyt Etelä-Korealle kuin vain maalein 3-1.

Tervettä ylpeyttä ei pidä sekoittaa ylimielisyyteen, kopeuteen tai pöyhkeilyyn. Mietin tuossa juuri ystäväämme Matsia. Tuo karvarintainen pikkumies ei ole tippaakaan ylimielinen tai kopeile, mutta kantaa ylpeästi kroppansa tepastellessaan uima-altaan reunalla https://www.youtube.com/watch?v=EIB4GuVp09M

Kansallisylpeyteni ei kyllä hirveästi noussut eilisiltaisista tapahtumista. Osa seurueestamme lähti päivällisen jälkeen kauppaan hakemaan elintarpeita hotellihuoneeseen. Palatessaan näillä veijareilla oli 5 laatikkoa olutta mukanaan. Ymmärrettävästi tämän neljän tähden hotellin henkilökunta ei katsonut hyvällä tuollaisen kaljamäärän kantamista hotellille. En muuten katsonut hyvällä minäkään. Tänään pukeuduinkn juuri tällaisia tilanteita varten hankkimaani t-paitaan, jossa on Kekkosen kuva ja teksti "Saatanan tunarit". Pesäpallotermein minulla on nyt merkki päällä. Pitämissäni kehityskesteluissa selitykseksenä kaljanhamstraukselle on tarjottu saatavuuden takaamista vuorokauden jokaisena hetkenä. Voi helevata. Ei kai muutama ukko voi ehdyttää koko hotellin kaljavarantoja, niin että pitää olla huoneessa laatikko per ukko reservinä. Kaljanhimo nuukuuteen yhdistettynä muuttuu tyhmyydeksi.https://m.youtube.com/watch?v=sMlpM640wEE

Kaljanhamstraajaveljeni sovittelivat sitten tänään syntejään kiipeämällä 811 porrasta Vung Taun Jeesus-patsaalle. Hatunnoston arvoinen suoritus tässä ilmanalassa. Olen itse kiivennyt Thaimaassa Tiger Cave temppelin vuorelle 1237 porrasta ja aika tuskaa olivat ne loppunousut. Enkä ollut krapulassa. Olen ylpeä veljistäni. Nyt he ovat kaljansa ansainneet ja syntinsä minun silmissäni sovittaneet. Hotellin johdon kanssa käytäviin keskusteluihin en ota tässä kantaa. Harry ja minä jäimme altaalle parantelemaan flunssaamme Pikku-Nikolain kera, sillä meillä ei ollut kaljanhamstraussyntejä sovitettavamme. Nikolai sovittanee syntinsä omalla tavallaan, jos sellaista tuntee joskus tehneensä.

Seurueessamme on esiintynyt ajoittain pientä punasilmäisyyttä aamuisin. Minä vetäisin kyllä eilen pohjat tässä lajissa. Minuun iski nimittäin kohtalaisen ärhäkkä silmätulehdus. Vasen silmäni oli aika pahan näköinen, rähmää piti pyyhkiä vähän väliä ja kyllä siinä jonkin verran oli kipuakin. Menin paikalliseen apteekkiin ja näytin apteekin tädille silmääni. Hän antoi siihen tipat, joita pitää laittaa kolmen tunnin välein molempiin silmiin. Yölläkin heräsin pari kertaa tipottelemaan. Nyt vajaan vuorokauden kuluttua silmäni näyttää lähes normaalilta. Tai siis normaalilta minun silmältäni. Kyllä on Vietnamin apteekkitädillä tehokkaat tropit. Löytyisköhän häneltä apua muihinkin ikääntyvän miehen vaivoihin? Ilkeäiskö siellä apteekissa edes ottaa housuja pois?

Leman Cap -hotellillamme on eräs saksalaisherra, joka hakeutuu jostain syystä koko ajan seuraani. Minulla ei kerta kaikkiaan osu kemiat kohdalleen hänen kanssaan. Olen hienotunteisesti yrittänyt vihjailla, että painuisi helvettiin. Mutta ei. Tuossa se aurinkotuolilla vieressä lötköttää. Seuraavaksi alan raapia tulitikkuja ja puhua Rovaniemestä. Ellei sekään tehoa saa saa hotellin uima-allas betonisaappaisen muistomerkin tämä niksmanni runkonaan. No ei nyt sentään. En vain voi ymmärtää ihmisiä, jotka hakeutuvat iholle vaikka heille selkeästi merkataan ettei heidän seuraansa kaivata.

Antin Antaumusmatkoilla matkanjärjestäjän palveluihin kuuluu myös erittäin tarkka päiväkohtainen suunnitelma mitä reissulla tehdään. Tällä kertaa matkaohjelmaan oli kirjattu mm. löysät pois kolmen ensimmäisen päivän aikana Saigonissa. Matkasuunnitelmahan on vain ohjeellinen kuten työvuorosuunnitelma työpaikassamme, mutta tällä kertaa sitä on kyllä noudatettu aika lailla kirjaimellisesti. Osaa seurueestamme, minä mukaan lukien, vaivaa pienoinen syysflunssa, joka sekin osaltaan haittaa nukkumista, mutta hyvin ollaan me flunssaisetkin jaksettu temmeltää. Jopa Jarna on ollut hereillä jonain iltana yli puolen yön!!!! Ylpeydellä seuruettamme katsellessani olen iloinen matkasuunnitelman seuraavasta vaiheesta: 5 päivää Vung Taussa ihan vaan auringosta nauttien, lepäillen, rentoutuen, korttia pelaten, työkavereita kehuen, esimiehiä ihannoiden... Tämä ryhmä on nyt leponsa ansainnut.

Tiesikö kumpikaan lukijoistani, että Omronin verenpainemittarit tehdään Vietnamissa? Minä en tiennyt ennen kuin Pikku-Nikolai sen minulle kertoi. Niinpä minä, kaikkien paineiden hallitsija, aloin selvitellä mistä niitä saa ja mitä ne täällä maksavat. Ja kuinka ollakaan minulla on nyt Omronin uutusmalli, jota ei vielä Suomesta saakaan. Jenkeissä kyseinen vekotin maksaa 259 USD ja minä maksoin siitä täällä n. 90 EUR. Siinä on kaikki premium varustelut ja galvanoidut listat kyljessä. Oikea verenpainemittareiden kuningatar mittaa kaikki mahdolliset paineeni. Nyt on helppo ottaa paineita. Olen niin ylpeä löydöstäni.

Seuraavana syntinä käsittelen tällä kertaa ylensyöntiä. Ehkäpä tutuin synnin ilmenemismuoto minulle. Sitä tuli taas harrastettua toissa iltana Au Lac Do Brazil -ravintolassa https://aulacdobrazil.com/?lang=en . Tuo paikka on lihansyöjän paratiisi. Eat all you can -systeemi ei taida vaan olla minua varten. Syön itseni aivan sairaaksi ahneuksissani. Niin kävi nytkin. Tein ylensyönnin syntiä oikein oikein kunnolla, mutta niinpä taisi tehdä muutkin. Ainakin Mixu. En minä sille pärjää tässä syömisen synnin tekemisessä. Hänellä on lahja.

Samaa syntiä harrastimme jo ensimmäisenä iltana käydessämme korealaistyyppisessä ravintolassa. Siellä siis kaikki lihat, kanat, kalat, merenelävät yms. tuodaan pöytään raakoina ohuina siivuina tai annospaloina ja ne grillataan itse pöydillä olevilla grillieillä. Voi hitsi kun oli taas hyvää. Ja ähkyynhän sielläkin tuli itsensä vedettyä.

Matkoillani tykkään kokeilla vähän persoonallisempia ruokia. Eilen muu seurue lähti syömään uunimakkaraa, joten minä suuntasin matkani ihan muualle ja kävin vetäisemässä puolikkaan ankan vietnamilaisittain valmistettuna. Kukin tyylillään, mutta veikkaanpa, että ankkani oli elämyksenä jopa uunimakkaraa kovempi. https://www.youtube.com/watch?v=GhF-dQwwUKU

Saigonin merkittävimmät nähtävyydet olen jo aiemmin kiertänyt, joten en tällä kertaa niissä käynyt. Veljet Harry, Jarna ja Kauko kävivät puolen päivän reissulla Cu Chi:n tunneleilla. Se on sellainen must-kohde, jossa kannattaa käydä vaikka vähän väsyttäisikin. Ja veljiä taisi väsyttää. Itse en niin välitä ahtaista koloista enää tällä iällä, joten jäin suosiolla hotellin altaalla huilaamaan.

Myös sotamuseossa osa porukasta kävi. Se on toinen pakollinen käyntikohde täällä ollessa. Sinnekään en enää lähtenyt, vaikka aika valaiseva ja koskettava paikka onkin. Kuuntelin sen sijaan hotellilla rock'n rollia ja muun muassa tätä joka sopii tilanteeseen hyvin https://www.youtube.com/watch?v=jhdFe3evXpk .On muuten pikkaisen hieno biisi tuo. Olen ainakin ymmärtänyt sen kertovan aseveljeydestä. No, sehän siis eräällä tavalla koskettaa meitäkin. Sisäpiiriläisiä. Olemmehan veljiä keskenämme ja aseina meillä on sanan säilä. Kylläpä nyt alkoi taas ajatus laukkaamaan... olemme veljiä... sielun veljiä... luotuja kulkemaan  https://www.youtube.com/watch?v=LZzEeuL3cWM  

Sosiaalisessa mediassa, jossa en itse millään lailla viihdy, mutta osa veljistä viihtyy vähän liikaakin, on taas kuulunut kaikuja, että tämä on se matka, joka on pyhätunneilla kikkailtu. Erästä kunnioittamaani kolleegani lainaten: "Vittu, mitä paskaa!". Siis meinaako joku, että tällä porukalla on työpaikallamme annettu tehdä enemmän pyhätöitä kuin muilla, jotta he pääsevät tuhlaamaan suntiskorvaukset Vietnamiin? Faktaa pöytään, joka tällaista väittää. Löytyykö kikkeliä tulla sanomaan minulle face to face tämä asia ja näyttää todisteet näistä väitteistä? Minulta löytyy kohtalaisen tarkat faktat tästä asiasta. Selän takana on niin pirun helppo puhua paskaa, mutta toivoisin että paskankin jauhamisella olisi joku raja.

Meinasin ihan tuohtua. Lomalla. Ei, en kiihdy. Ja onhan minulla uusi Omron.